Zelenskyi: Olemme kestäneet yhdeksän kuukautta täyttä sotaa eikä Venäjä ole keksinyt keinoa voittaa meitä

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi otti eilisiltaisessa puheessaan esille jälleen Venäjän energiaterrorin ja kaikki vaikeudet mitä siitä ukrainalaisille seuraa. Hän kuitenkin lupasi ettei Venäjä voita.
-Olemme kestäneet yhdeksän kuukautta täyttä sotaa eikä Venäjä ole keksinyt keinoa voittaa meitä. Eikä se sellaista keksikään. Meidän täytyy toimia näin myös tulevaisuudessa, yhdessä ja toisiamme auttaen.
-Sähkön, lämmön, veden ja yhteyksien palauttaminen jatkuu. Ongelmia on edelleen viidellätoista alueella. Pahin tilanne veden ja lämmön kanssa on Kiovan, Kirovohradin, Dnipropetrovskin, Lvivin, Poltavan ja Harkovan alueilla. Mutta samalla kun saamme palautettua sähköjä, saamme palautettua myös vettä ja lämpöä.
-Sähköjen osalta tilanne on samanlainen melkein kaikkialla. Mutta saamme katkoja purettua pikku hiljaa – joka tunti palautamme sähkön uusille ja yhä uusille kuluttajille,
-Kiitos maan pelastuspalvelun ja kaikkien paikallishallintojen nopeasta ”Voittamattomuuden keskusten” kehittämisestä. Niitä on jo 4362 kaikkialla maassa. Ja lisää tehdään.
-Kumppanimme Euroopan unionissa julkistivat eilen tärkeän hankkeen. Euroopan parlamentti yhdessä eurooppalaisten kaupunkien verkoston kanssa kertoivat ”Toivon generaattorit”-hankkeesta. Se auttaa meitä hyödyntämään Euroopan horisontaalista yhteistyötä – kaupunkien ja yritysten – ja saamaan meitä energia-alan laitteita mitä juuri nyt tarvitsemme.
-Erittäin tärkeää on kiinnittää huomiota kommunikaatioon. Mitä tahansa terroristit suunnittelevatkin, meidän on pidettävä huolta kommunikaatiostamme.
-Venäjä haluaa, että ukrainalaiset eivät jää ainoastaan ilman valoa ja lämpöä. Terroristit haluavat eristää meidät toisistamme, niin ettemme enää tunne toisiamme. Siksi tämä on olennainen kysymys. Tähän liittyen valmistelemme uusia aloitteita.