Zelenskyi: Pystymme ottamaan Mariupolin haltuun, jos saamme tarpeeksi aseita

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi kertoi jokailtaisessa puheessaan kuinka venäläisten käymä sota muuttuu koko ajan ”myrkyllisemmäksi ja myrkyllisemmäksi”. Zelenskyi kertoi, että on vain ajan kysymys milloin Venäjän armeijan tekemät sotarikokset pakottavat koko maailman katkaisemaan kaikki siteet Venäjään valtiona. Hän kertoi myös hyökkääjien jälkeensä jättämien alueiden tarvitsevan tehokkaita toimia mm. miinojen raivaamiseksi.
-Venäläiset joukot ovat jättäneet jälkeensä kymmeniä jos eivät satoja tuhansia vaarallisia esineitä. Räjähtämättömiä kranaatteja ja pommeja, miinoja, ansalangoitettuja miinoja. Joka päivä löydämme tuhansia sellaisia esineitä.
-Miehittäjät jättivät jälkeensä miinoja kaikkialle. Taloihin, jotka he ottivat haltuunsa, kaduille, pelloille. He ovat miinoittaneet erilaista omaisuutta kuten autoja. He ovat tehneet tieten tahtoen kaikkensa, että palaaminen näille alueille olisi mahdollisimman vaarallista.
-Venäjän armeijan toimien jälkeen maamme on yksi miinoitetuimmista alueista maailmassa. Pidän tätä venäläisjoukkojen tekemänä sotarikoksena. He ovat tehneet kaikkensa, että mahdollisimman moni ihminen kuolisi tai vammautuisi sen jälkeen kun he ovat joutuneet vetäytymään maastamme. En usko, että he olisivat tehneet niin ilman käskyjä siihen.
-Yksi miehittäjien puhemiehistä kertoi, että että he voivat käyttää kemiallisia aseita Mariupolin puolustajia vastaan. Otamme tämän hyvin vakavissamme.
-Euroopan unioni on ottanut esille kuudennen pakotepaketin Venäjää vastaan. Tästä paketista tulee tehdä sellainen, että Venäjän puolelta ei kuulla edes sanaakaan joukkotuhoaseista. Venäläiset öljytuotteet on pakko kieltää. Uusi pakotepaketti jossa ei ole öljyä, saa Moskovassa aikaan vain hymyjä.
Uudet aseet säästäisivät henkiä
Zelenskyi puhui myös pitkään uusien aseiden tarpeesta.
-Valitettavasti emme ole saaneet niin paljoa aseita kuin tarvitsisimme lopettaaksemme sodan nopeammin. Tuhotaksemme vihollisen kokonaan maassamme. Ja täyttääksemme ne tehtävät, jotka ovat kansallemme itsestäänselvyyksiä, erityisesti Mariupolin piirityksen purkamisen.
-Jos saisimme hävittäjiä ja tarpeeksi panssareita, tarpeeksi tykistöä, niin pystyisimme siihen. Mutta… Emme menetä vain aikaa, menetämme myös ukrainalaisia henkiä, joita ei saa takaisin.
-Tämä on myös niiden vastuulla, jotka pitävät Ukrainan tarvitsemia aseita omissa varastoissaan. Se vastuu jää ikuisesti historiaan. Aivan kuten kiitollisuutemmekin jää historiaan. Kiitollisuus niitä valtioita ja poliitikkoja kohtaan, jotka todella auttoivat, jotka eivät hukanneet aikaa.