Zelenskyi: Vaikka uutisia tulee vähemmän, jatkuvat taistelut yhtä brutaaleina kuin ennenkin

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi otti eilisiltaisessa puheessaan esille tilanteen rintamalla. Hänen mukaansa se, että sieltä tulee uutisia vähemmän, ei tarkoita sitä, että taisteluja käytäisiin yhtään vähemmän intensiivisemmin. 

-Tilanne on vaikea koko rintamalla. Joillakin alueilla jatkuvat brutaalit taistelut asemista kuten ennenkin. Erityisen vaikea tilanne on – kuten ennenkin – Donetskissa. Vihollisen aktiivisuus siellä jatkuu erittäin korkeana, he tekevät jopa kymmeniä hyökkäyksiä päivässä. He myös kärsivät erittäin suuria tappioita joka päivä, mutta heidän käskynsä eivät ole muuttuneet: Donetskin hallinnolliset rajat on saavutettava. Me taas emme anna pois senttiäkään maatamme siellä. Kiitän kaikkia sankareitamme, jotka pitävät siellä asemansa. 

-Hersonin alue. Ymmärrämme hyvin mitä vihollinen siellä suunnittelee, joten toimimme sen mukaan. Varovaisesti, harkiten ja koko alueen vapauttaminen mielessä. Vahvistamme asemiamme, tuhoamme venäläisten huoltoa ja koko ajan heikennämme vihollisen kykyä pitää maamme eteläosat miehitettyinä. 

-Itä. Vähä vähältä pääsemme eteenpäin kohti sitä, että Ukrainan lippu liehuu kaikissa kaupungeissa ja kylissä. Vahvistamme myös rajaa aktiivisesti. 

-Samaan aikaan jatkamme työtä, jotta normaali elämä palaisia vapautetuille alueille. Parin viime päivän aikana on kahdelle alueelle Harkovassa saatu kaasu ja sähkö palautettua yli tuhanteen kotiin. 

-Korjaustyöt jatkuvat myös energian suhteen venäläisten viimeaikaisten iskujen takia. Tänä iltana on vielä neljä miljoonaa ukrainalaista neljällätoista alueella ja Kiovassa ilman sähköä, mutta he ovat sitä jo suunnitellusti, katkojen kierrättämisen takia, eivät siksi, ettei sähköä ole lainkaan tarjolla. 

-Ymmärrämme hyvin, että terroristivaltio yrittää tehdä talvesta aseen meitä ja koko Eurooppaa vastaan. Mutta teemme kaikkemme, että tämäkin Venäjän suunnitelma epäonnistuu kuten kaikki aikaisemmatkin. 

Toimitus

Toimitus