Zyskovicz koronapassia vastustavien holokaustivertauksista: Syvälle menevää historiattomuutta

Koronapassin vertaaminen Natsi-Saksaan ja holokaustiin on keskitysleirille joutuneen juutalaisen pojan, kansanedustaja Ben Zyskowiczin mukaan täysin kelvotonta.
–Nämä puheet kuulostavat aivan järjettömältä. Ne osoittavat syvälle menevää historiattomuutta, Zyskowicz jyrähtää AlfaTV Uutisille.
Ben Zyskoviczin isä oli puolanjuutalainen Abram Zyskowicz, joka hieman yli parikymppisenä passitettiinmuiden juutalaisten ohella Majdanekin keskitysleirille 1940-luvun alussa, josta hänet siirrettiin myöhemmin Sachsenhausenin keskitysleirille Saksaan. Hän vapautui vuonna 1945 puna-armeijan toimesta. Kaikki muut hänen sukulaisensa kuolivat keskitysleireillä.
–Kun puhutaan holokaustista, puhutaan miljoonien ihmisten murhaamisesta. Kun puhutaan koronapassista, puhutaan ihmisten terveyden suojaamisesta. Näillä kahdella asialla ei ole mitään tekemistä keskenään.
Zyskowiczin mukaan asiaan puuttuminen on mahdotonta.
–Näiden sanojen käyttö on tullut verkon kautta maailmalta Suomeenkin, joten asialle on ilmeisen vaikea tehdä mitään.